Pientä Päiväkodista

Meillä ensimmäinen viikko käynnistyi töissä ihan hyvin, pientä myöhästymistä lukuun ottamatta. Niin olimme vannoneet, että varmasti osaisimme työpaikalle. Noh.. Sielläpä me ärripäinä pyörimme pää pyörällä kunnes vihdoin alkoivat muistikuvat reitistä palautua mieleen. Vaikka tulimme myöhässä paikalle, meidät otettiin vastaan todella lämpimästi. Olimme ensimmäisenä viikkona töissä vain kolme päivä. Molemmat oltiin pari päivää kipeinä loppuviikosta.

Minut (Jessika) ohjattiin aivan pienimpien ryhmään ja Mili vähän vanhemmille. Olemme kaksi viikkoa samassa ryhmässä, ja sitten vaihdamme nyt ensiviikolla.

Pienimmät päiväkodissa ovat reilusti alle puolen vuoden ikäisiä. Pienimmät ovat ihan siellä kahden kuukauden paremmalla puolella. Pienien palleroiden kanssa touhuaminen on ollut minulle ihanaa aikaa. En hirveästi olekaan päässyt hoitelemaan niin pieniä. On ollut ihana saada harjoitella sitäkin touhua enemmän ja tulla varmemmaksi! Vauvat siellä ovat kyllä sulattaneet sydämeni… ja ihmekö tuo!

Haasteen työhön tuo kielimuuri. Työntekijät puhuvat hyvin vähän englantia. Google translate on ollut kovassa käytössä. Mutta pikkuhiljaa alkaa päästä siihenkin arkeen mukaan. Välillä vain rupeaa turhautumaan se, kun ei voi joka tilanteessa alkaa kysymään/ varmistamaan / niin kuin suomessa voi tehdä.

Työ alkoi sujumaan päivä päivältä aina paremmin ja pääsi päivän rytmiin ja toimintatapoihin mukaan J Työntekijät olivat myös todella mukavia, ja heidän kanssaan viihdyin hyvinJ Ihastuin päiväkodissa myöskin siihen, että siellä ruoat tehdään päiväkodissa, eikä valmisuokia käytetäJ Kaikki tehdään itseJ

Harjoittelijat käyttävät ainakin tässä päiväkodissa valkoista työasua. Tällä halutaan erottaa opiskelijat työntekijöistä. Ei se kumminkaan niinkään häiritse. On rentoa, kun ei kauheammin tarvitse miettiä, mitäkö päällensä laittaisi. ( Säästyn isolta rumbalta aamulla :D )

Mun (eli Milin) ryhmässä lapset on n. 2 vuotiaita. Lapset on ottanut hyvin vastaan ja juttelee, vaikkei yhteistä kieltä olekkaan. Välillä on vaan todella turhauttavaa kun haluais jutella lapsille ja henkilökunnalle kunnolla, mutta se ei ole mahdollista. Mun ohjaaja on ottanut mut tosi hyvin vastaan ja siitä huomaa et se on kiinnostunut myös mun kotimaasta ja on motivoitunut tohon ohjaajan hommaan. Täällä erillaista on se, että ollaan kahden viikon aikana käyty vaan kahdesti ulkona. Se sit vaikuttaa noihin päiviin sillai, et ei oo sitä pukemishärdellii ja sen tilalla on vaa vapaata leikkiä. Täällä lapsilla on paljon kovempi kuri. Päiväkodin tädit korottaa ääntään paljon enemmän ja olen nähnyt jopa pientä fyysistä kuritusta. Alussa oli vaikea tottua siihen, mutta täytyy ajatella, että tää on heidän kulttuuri ja mä oon täällä vaan vierailemassa. Lisäksi lasten leikki eroaa suomalaisten lasten leikistä siten, että lapsille annetaan paljon enemmän tilaa luovuudelle ja motoristen taitojen kehittymiselle. Esim. jumpassa ei juurikaan ohjata lapsia ja sisällä juokseminen ei ole ehdottomasti kiellettyä niin kuin Suomessa. On ollut tosi mielenkiintoista nähdä erilaista kulttuuria ja on tullut paljon ajatuksia siitä, mitä nää vois oppii meiltä ja me niiltä! Ja loppujen lopuks toi vieras kielikin on vaan positiivinen asia koska se tekee täst harjottelust niin erilaisen ja nyt pakosti oppii vähän kieltäkin. Hauskaa on myös se, että kukaan ei ymmärrä mua ja joskus puhun jopa ruotsia niille, koska sillä ei oo mitään väliä, kun ne ei kuitenkaan ymmärrä! 

                                               <3: Mili ja Jessika