Elämää Liègessä

Tässä on vihdoin muutamia kuvia elämästämme täällä! 

Vanhainkodin sisäpiha

Uusia tuttavuuksia työpaikalta.

Pyykkiä ollaan pesty pesulassa. Ihanaa, puhtaita vaatteita! :)

Parina päivänä on satanut lunta ja ihmiset tuntuvat olevan sekaisin (onnesta vai järkytyksestä?). Ihmiset tekevät innoissaan lumiukkoja keskelle kaupunkia ja lumipallot viuhuvat ilmassa vähän väliä. Myös liikenne on lumesta "sekaisin". Bussit vaihtavat reittiään kesken kaiken ja me tietämättömät ihmiset saahaan värjötellä pysäkillä muutaman tovin ennen ku tajutaan, että olis syytä vaihtaa pysäkkiä. Autojen vauhti hidastuu puolella, kun lunta on satanut vähänkin. 

Kanat aamulenkillä. 

Yksi tapa saada itsensä lämpimäksi, kun patteri ei toimi..

Vara lämmitin. Ei ihan 2000-luvulta :D

Juhlistettiin reissun puoliväliä.

Nam! 

Montagne de Bueren, 374 porrasta.

Näkymä kaupunkiin. 

Nyt viikonlopun viettoon! Hninillä viikonloppu alkoi astetta vauhdikkaammin...:D

<3: Hnin & Katriina

Pientä Päiväkodista

Meillä ensimmäinen viikko käynnistyi töissä ihan hyvin, pientä myöhästymistä lukuun ottamatta. Niin olimme vannoneet, että varmasti osaisimme työpaikalle. Noh.. Sielläpä me ärripäinä pyörimme pää pyörällä kunnes vihdoin alkoivat muistikuvat reitistä palautua mieleen. Vaikka tulimme myöhässä paikalle, meidät otettiin vastaan todella lämpimästi. Olimme ensimmäisenä viikkona töissä vain kolme päivä. Molemmat oltiin pari päivää kipeinä loppuviikosta.

Minut (Jessika) ohjattiin aivan pienimpien ryhmään ja Mili vähän vanhemmille. Olemme kaksi viikkoa samassa ryhmässä, ja sitten vaihdamme nyt ensiviikolla.

Pienimmät päiväkodissa ovat reilusti alle puolen vuoden ikäisiä. Pienimmät ovat ihan siellä kahden kuukauden paremmalla puolella. Pienien palleroiden kanssa touhuaminen on ollut minulle ihanaa aikaa. En hirveästi olekaan päässyt hoitelemaan niin pieniä. On ollut ihana saada harjoitella sitäkin touhua enemmän ja tulla varmemmaksi! Vauvat siellä ovat kyllä sulattaneet sydämeni… ja ihmekö tuo!

Haasteen työhön tuo kielimuuri. Työntekijät puhuvat hyvin vähän englantia. Google translate on ollut kovassa käytössä. Mutta pikkuhiljaa alkaa päästä siihenkin arkeen mukaan. Välillä vain rupeaa turhautumaan se, kun ei voi joka tilanteessa alkaa kysymään/ varmistamaan / niin kuin suomessa voi tehdä.

Työ alkoi sujumaan päivä päivältä aina paremmin ja pääsi päivän rytmiin ja toimintatapoihin mukaan J Työntekijät olivat myös todella mukavia, ja heidän kanssaan viihdyin hyvinJ Ihastuin päiväkodissa myöskin siihen, että siellä ruoat tehdään päiväkodissa, eikä valmisuokia käytetäJ Kaikki tehdään itseJ

Harjoittelijat käyttävät ainakin tässä päiväkodissa valkoista työasua. Tällä halutaan erottaa opiskelijat työntekijöistä. Ei se kumminkaan niinkään häiritse. On rentoa, kun ei kauheammin tarvitse miettiä, mitäkö päällensä laittaisi. ( Säästyn isolta rumbalta aamulla :D )

Mun (eli Milin) ryhmässä lapset on n. 2 vuotiaita. Lapset on ottanut hyvin vastaan ja juttelee, vaikkei yhteistä kieltä olekkaan. Välillä on vaan todella turhauttavaa kun haluais jutella lapsille ja henkilökunnalle kunnolla, mutta se ei ole mahdollista. Mun ohjaaja on ottanut mut tosi hyvin vastaan ja siitä huomaa et se on kiinnostunut myös mun kotimaasta ja on motivoitunut tohon ohjaajan hommaan. Täällä erillaista on se, että ollaan kahden viikon aikana käyty vaan kahdesti ulkona. Se sit vaikuttaa noihin päiviin sillai, et ei oo sitä pukemishärdellii ja sen tilalla on vaa vapaata leikkiä. Täällä lapsilla on paljon kovempi kuri. Päiväkodin tädit korottaa ääntään paljon enemmän ja olen nähnyt jopa pientä fyysistä kuritusta. Alussa oli vaikea tottua siihen, mutta täytyy ajatella, että tää on heidän kulttuuri ja mä oon täällä vaan vierailemassa. Lisäksi lasten leikki eroaa suomalaisten lasten leikistä siten, että lapsille annetaan paljon enemmän tilaa luovuudelle ja motoristen taitojen kehittymiselle. Esim. jumpassa ei juurikaan ohjata lapsia ja sisällä juokseminen ei ole ehdottomasti kiellettyä niin kuin Suomessa. On ollut tosi mielenkiintoista nähdä erilaista kulttuuria ja on tullut paljon ajatuksia siitä, mitä nää vois oppii meiltä ja me niiltä! Ja loppujen lopuks toi vieras kielikin on vaan positiivinen asia koska se tekee täst harjottelust niin erilaisen ja nyt pakosti oppii vähän kieltäkin. Hauskaa on myös se, että kukaan ei ymmärrä mua ja joskus puhun jopa ruotsia niille, koska sillä ei oo mitään väliä, kun ne ei kuitenkaan ymmärrä! 

                                               <3: Mili ja Jessika

Työviikko vanhainkodissa

Odotimme ensimmäistä työpäivää jännittyneinä ja hieman pelon sekaisin tuntein. Aamuvarhain työpaikalle saavuttuamme tuntui kuin olisimme tulleet väärään paikkaan, sillä kukaan ei ollut odottamassa meitä. Tuntui kuin kukaan ei olisi tiennyt, että olemme tulossa harjoitteluun. Työpaikalla puitteet olivat lähes erinomaiset, ihan kuin olisimme saapuneet hotelliin.

Ensimmäisenä päivänä hoitaja kysyi, olemmeko hoitaneet vanhuksia Suomessa aikaisemmin. Vastattuamme myöntävästi, hoitaja vei meidät asukkaan huoneeseen ja antoi tehtäväksemme hoitaa asukkaan aamupesut. Mitään erityistä ohjausta (bodylanguage:iä lukuun ottamatta) emme saaneet, joten emme voineet olla varmoja teimmekö asiat heidän haluamallaan tavalla. Siinä hötäkässä sekoitimme pyyhkeiden värit (heillä valkoista pyyhettä käytettiin ylävartaloon ja sinistä alavartaloon). Pesimme kyllä kasvot valkoisella, mutta siitä eteenpäin voi olla, että käytimme sinistä pyyhettä ylävartaloon ja valkoista alavartaloon. :D Mutta virheistä opittiin!

Työkaverit olivat huumorintajuisia ja yrittivät parhaansa mukaan ymmärtää meitä. Saimmekin välillä makoisia nauruja osaksemme, kun ehkä hiukan koomisissa tilanteissa yritimme sekä englanniksi että kaikkia mahdollisia kieliä yhteen sekoittaen ilmaista itseämme.  Ensimmäiset kaksi päivää teimme töitä niin, että he luulivat meitä ruotsalaisiksi, kunnes hölmistyneinä korjasimme painokkaasti olevamme SUOMALAISIA. Muutamista työntekijöistä olemme saaneet kavereita, joita ollaan tavattu myös vapaa-ajalla.

Työpaikalla vain harvat työntekijät osasivat hyvin (tai uskalsivat yrittää) puhua englantia meille. Meiltäkään ranskan kieli ei luonnistunut kovin hyvin. Työntekijät luulivat, että olimme tulleet oppimaan ranskan kieltä töihin ja meitä jopa vaadittiin puhumaan pelkästään ranskaa. Totta kai olisimme puhuneet, jos olisimme osanneet. Osasimme vain muutamia perussanoja kuten bonjour (hei, päivää), merci (kiitos), ça va (mitä kuuluu?), oui (kyllä), non (ei).. Viikon mittaan sanavarastomme karttui myös muutaman innokkaan hoitajan ansiosta.

Eniten työpaikalla kauhistutti huono aseptiikka. Yllätyimme, että hanskoja käytettiin aamutoimissa, vaikka ensin oletimme, että niitä ei käytettäisi. Myös käsihygienia oli suomalaisen silmin ”lapsen kengissä”. Meistä ainakin tuntui, että hanskojen ja käsidesin käyttöaste kohosi jo ensimmäisinä päivinä huimasti! Työntekijät eivät käyttäneet käsidesiä tai edes pesseet käsiään meidän mielestämme tarpeeksi. Erikoista oli myös se, että lääkelaseja tiskattiin käsin niin kuin muitakin astioita, vaikka niissä oli paljon lääkejäämiä.

Vanhainkodin asukkaiden selitykset ranskaksi ja meidän ymmärtämättömyys niissä tilanteissa naurattivat meitä ja osakseen saivat meidät hyvälle tuulelle. Vaikka työviikko oli erittäin rankka ja turhautuneisuus meinasi hetkittäin vallata mielemme, oli se silti antoisa ja opettavainen! Tästä on hyvä jatkaa ensiviikon iltavuoroihin.

Lisää kuvia ja seikkailuja seuraavassa postauksessa! :) 

Terkuin Hnin ja Katriina

Matka

Keskiviikko, 7.1.2015

Kun aamulla heräsimme emme ehkä arvanneet mitä kaikkea päivä tuo tullessaan. Lähdimme aikaisin aamulla junalla mikä on riittävän ajoissa lentokentällä. Kentällä saimme vähän liiankin hyvin aikamme kulumaan, sillä lähdimme vahingossa liian myöhään lähtö selvitykseen. Heti seuraavassa hetkessä jo juoksimme korkokengillä "parkettilattialla" ihmisvilinässä samalla kun kaiuttimesta kuului: Brysseliin lähtevät viimeiset matkustajat HETI portille! No olipahan ainakin ikimuistoinen matkan aloitus.

Lento sujui hyvin ja saavuttiin turvallisesti Belgian lentoasemalle Brysseliin. Ensimmäinen ongelma oli edessämme heti kun päästiin konesta ulos. Lähdimme harhaillen etsimään laukkujamme kunnes päätimme kysyä neuvoa henkilökunnalta (ensin neuvot tulivat ystävällisesti kunnes kysyimme toisen kerran jolloin vastaus oli aivan toisenlainen). Hetken hukassa oltuamme päätimme turvautua henkilökunnan antamien ohjeiden mukaisesti EXIT- kyltteihin. Vihdoin löysimme laukkuhihnat joita olikin useampi kuin siwan kassoja. Muutamien mutkien kautta löysimme laukumme jotka olivat tulleet seuraavalla lennolla Helsingissä myöhästymisemme takia.

Helpottuneina lähdimme etsimään oikeaa junaa kohti Liegeä, mutta edessämme olikin melkoisen stressin täyteiset hetket. Kysyimme lähes jokaiselta vastaantulevalta konduktööriltä apua. Meitä johdateltiin ristiin rastiin juna-asemilla, kunnes eräs kiltti konduktööri neuvoi meitä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan kuin lapsia konsanaan.

Liegeen päätyämme meidät asemalta haki paikallinen Englannin kielen opettaja. Ajomatkalla majapaikkaamme hän esitteli meille kaupunkia. Hän oli myös hommannut ison pahvilaatikollisen ruokaa reissussa rähjääntyneille matkalaisille. Tämä tuntui aivan lottovoitolta, sillä emme olleet syöneet kymmeneen tuntiin mitään.

Odotukset majapaikkaa kohtaan lopahtivat aika pian. Innokas majapaikan omistaja ohjasi meille kädestäpitäen lähes kaiken vessapaperin käytöstä roskien lajitteluun. Vaikka majapaikka haisi pahalle, oli kylmä ja puutteellinen, emme väsymykseltämme jaksaneet välittää siitä. Söimme ja lähdimme keräämään voimia seuraavaa päivää varten.

Kuvia enemmän seuraavassa postauksessa :)


T: Katriina, Hnin, Mili ja Jessika

ps. Ohessa videomateriaalia matkaltamme:

https://www.youtube.com/watch?v=mqfa59feO4s