torstai 12. helmikuuta 2015

Töitä, töitä.. :)

Viimeisetkin päivät töissä vanhainkodissa on saatu päätökseen ja on aika suunnata nokka kohti uusia haasteita koti-Suomessa. Mutta ennen kuin matka jatkuu takaisin kotiin, palataan ajassa taaksepäin..

Työ vanhainkodissa oli antoisaa ja mukavaa, vaikka näihin viikkoihin mahtui myös turhautuneisuutta ja ärsytystä unohtamatta väsymystä. Työkaverit olivat mukavia ja vaikka emme puhuneetkaan ranskaa kuin muutamia sanoja, se ei ollut heille este, vaan he yrittivät parhaansa mukaan neuvoa meitä. Välillä ohjeet menivät ohi korvien, mutta selvisimme paremmin yhdessä, kun Hnin puhui hyvää englantia ja minä ymmärsin yhä useammin heidän ranskankielisiä selityksiään. Yhdistimme voimamme ja kun toinen ei ymmärtänyt, niin toinen meistä saattoi ymmärtää ainakin jonkin verran :D 
Työpäivät olivat meillä kutakuinkin samanmittaisia kun Suomessa eli 7-8 h. Aamuvuoroissa oli enemmän tekemistä ja aika meni siten paljon nopeammin kuin iltavuoroissa. Olimme siis ensimmäiset kaksi viikkoa 2.kerroksessa, jossa oli enimmäkseen muistisairaita vanhuksia. Viimeiset kaksi viikkoa olimme 3. kerroksessa, jossa suurin osa vanhuksista oli pyörätuolissa. Koska aina ei ollut tekemistä, kelpasi ajanvietteeksi melkein mikä tahansa, kuten korttipelit, domino, tiskaus…


Näkymä vanhainkodin parvekkeelta.

Vaikka osasimme jo paljon asioita ennen kuin lähdimme ulkomaan työssäoppimisjaksolle, opimme täällä myös jonkin verran lisää asioita. En omasta mielestäni oppinut itse hoitotyöstä sellaisia taitoja, joita voisin käyttää jatkossa hyödyksi, mutta opimme Hninin kanssa esim. erilaisten ihmisten kohtaamista eri kielellä ja sitä, että asioita voi tehdä monella eri tapaa lähes samalla lopputuloksella. Monetkaan työntekijät eivät olleet perillä siitä, mitä osasimme ja mitä emme. He eivät ehkä osanneet odottaa sitä, että osasimme tehdä työmme niin hyvin ja teimme työtä oma-aloitteisesti, kun tiesimme mitä voimme tehdä. Opimme työn lomassa koko ajan enemmän ja enemmän kieltä ja pystyimme kommunikoimaan myös asukkaiden kanssa paremmin. Työntekijät olivat kielen oppimisesta innoissaan!

Kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa :D (ei ollu ihan puhtaimmasta päästä!)



Vika työpäivä! :) Kumpi on enemmän innoissaan? :D

Täällä lähihoitajan työnkuva on hieman suppeampi kuin Suomessa. Opiskelijat keskittyvät harjoitteluissaan enemmän aktiviteettipuoleen ja se mielestäni näkyy vanhusten hoidossa pienenä epävarmuutena. Hoitajat jakavat tablettilääkkeet, mutta insuliinit ja muut pistettävät lääkkeet laittaa sairaanhoitaja. Olimme myös todistamassa tilannetta, jossa eräs asukas tippui tuolilta ja iho rullautui polvesta. Tilanteessa olisimme Hninin kanssa kumpikin osanneet hoitaa polven, mutta paikalle soitettiin sairaanhoitaja, joka sitten laittoi polveen pienen sidoksen.

Nyt viimein nukkumaan ja huomenna väsyneenä, mutta onnellisena takaisin Suomeen! J

<3: Katriina


Voi hurjuus!

Tässä sitä istuskellaan hotellissa blogia kirjoittaen. Huomenna on lähtö takaisin kotipuoleen! Tultiin tutkimaan Brysseliä nyt viimeiseksi yöksi. Yövytään hotellissa, joka saatiin todella halpaan hintaan! Ja hotelli on todella siisti! Ihan on tämmöinen huoneisto pesukoneineen ja uuneineen.
Ollaan jo pari kertaa käyty pyörimässä Brysselin keskustassaJ Mielenkiintoinen ja hieno paikka! Mannekin piss nähtiin myös.( eli se maailman kuuluin pissaava poika)  
Vähän hotellista kuvaa:)
Käytiin toki siellä aukiolla pyörimässä, ja kuvia on räpsitty ympäri kaupunkia! Brysseli on kyllä paaljon siistimpi kaupunki kuin Liege. Täällä myös törmäsi usein katusoittajiin, joista suurin osa todellakin osasi hommansa. Matkamuisto myymälöistä ja suklaapuodeista tarttui myös melkein vahingossa mukaan kaiken näköistä pientä suomeen tuotavaa.









Huominen lähtö jännittää. Meidän täytyy lähteä täältä junalla lentoasemalle, ja matka sisältää yhden vaihdon. Täällä junaliikenne on vähän erilaista kuin Suomessa, mutta kyllä me pärjätään, kunhan varataan sopivasti aikaa muutamalle kömmähdykselle:D Täällä konnarit auttavat melko mielellään, mutta ohjeita voi saada kolmea erilaista. :D








Papan sylissä kävin :D

Naammm<3 Marenkii!!


Tää oli niiin creepy :O Liikku sillai...huijjj :D



Heppa, Koni!!




Keli oli ihan mahtava!!!




 Tosi mahtis keli! Paljon oli porukkaa liikkeellä:) Ja täällä oikeasti ihmiset puhui hyvin englantia:)

Aurinkolasit sai laittaa päähän ja aurinko todellakin lämmitti, vaikka tuuli kylmästi!




Viimeisellä viikolla meillä ei ollut enää töitä. Maanantaina ja tiistaina olimme koulussa, sekä vierailemassa kehitysvammaisten koulussa. Koulussa tutustuimme useampaan tyttöön, jotka ovat tulossa suomeen sitten keväällä! J Hurjan jännää! Heitä oli todella kiva nähdä ja he olivat todella innoissaan Suomeen tulosta.







Kehitysvammaisten koululla oli myös todella mielenkiintoista. Siellä oli monen ikäisiä joiden kehitysvammat olivat eritasoisia ja erilaisia. Heille löytyi erilaisia terapia huoneita ja monenlaisia liikunta mahdollisuuksia. Paikalta löytyi jopa uima-allas! Lapset olivat todella iloisia ja suloisia!
Lapsille oli myös paljon erilaisia tuki- ja apuvälineitä. Käynti avarsi mieltä paljon ja herätti oman mielenkiintoni jälleen kehitysvammaisten kanssa toimimiseen. Laitan sieltä kuvia sitten erikseen toiseen postaukseen:))

Ja arvatkaa mitä:D Kävin tutustumassa Belgian yhdessä suurimmassa sairaalassa. Ja ambulanssin kyytiin pääsin juttelemaan belgialaisen ensihoitajan kanssa. J Miliä käytettiin siellä näyttämässä. Yö oltiin, ja nukuin ehkä huimat 2 tuntia… kyllä meinasi ärsyttää.. Mitään vakavaa ei ollut kumminkaan J Seuraavana päivänä heräsinkin klo 17.05… Auts. Silloin otti kyllä myös päähän. Koko päivä mennyt siinä nukkuessa. Seuraavana päivänä oli tiedossa jo lähtö Liegestä Brysseliin! J Että loppuilta menikin pakkailuissa ja siivoilemissa. 8.30 lähdettiin sitten torstai aamuna, ja täällä ollaan. Huomenna on perjantai 13.2 ja lähtö suomeen! 


Kävin tuossa välissä kesken tän kirjoituksen vielä kerran tuolla brysselin keskustassa pyörimässä Katriinan kanssa. Oli jo pimeää ja valaistus oli aika upean näköistä! Kaakaotkin käytiin hörppimässä. 


Nyt täällä syödään iltapalaa, ja mieli on aika kovasti Suomeen paluussa! Kova ikävä jo sinne.  Mutta täytyy sanoa että oli kyl niin oikea päätös tulla viimeiseksi yöksi tänne Brysseliin! Liegessä me oltiin kahdessa eri huoneessa. Täällä ollaan kaikki samassa hotelli huoneistossa! Ihana häärätä ja rupatella! Ja tää huoneisto on aika paljonkin inhimillisempi kuin Liegen hostelli! Ihanan siisti ja puhdasJ Ja tavalaan rentoutunut olo! Huomenna saa sitten hyvin mielin lähteä SuomeenJ
Mä kirjoittelen myöhemmin sitten vielä meidän Amsterdamin reissusta;) Ja vapaa ajasta;) Ja viimeisistä työviikoista ja paluumatkasta ja sen sellaisesta ^^

<3: Jessika

perjantai 30. tammikuuta 2015

Elämää Liègessä


Tässä on vihdoin muutamia kuvia elämästämme täällä! 

Vanhainkodin sisäpiha



Uusia tuttavuuksia työpaikalta.

Pyykkiä ollaan pesty pesulassa. Ihanaa, puhtaita vaatteita! :)
Parina päivänä on satanut lunta ja ihmiset tuntuvat olevan sekaisin (onnesta vai järkytyksestä?). Ihmiset tekevät innoissaan lumiukkoja keskelle kaupunkia ja lumipallot viuhuvat ilmassa vähän väliä. Myös liikenne on lumesta "sekaisin". Bussit vaihtavat reittiään kesken kaiken ja me tietämättömät ihmiset saahaan värjötellä pysäkillä muutaman tovin ennen ku tajutaan, että olis syytä vaihtaa pysäkkiä. Autojen vauhti hidastuu puolella, kun lunta on satanut vähänkin. 







Kanat aamulenkillä. 








Yksi tapa saada itsensä lämpimäksi, kun patteri ei toimi..



Vara lämmitin. Ei ihan 2000-luvulta :D

Juhlistettiin reissun puoliväliä.

Nam! 



Montagne de Bueren, 374 porrasta.



Näkymä kaupunkiin. 


Nyt viikonlopun viettoon! Hninillä viikonloppu alkoi astetta vauhdikkaammin...:D



<3: Hnin & Katriina